Body and Soul

Materialistisen käsityksen mukaan sekä keho että ajatukset ovat aineellisia. Ei ole olemassa "sielua" tai yliluonnollista.

Dualismin mukaan keho on aineellinen, ja ajatukset aineettomia. Eli tavallaan on olemassa jokin sielu, joka on irrallaan kehosta ja kaikesta aineellisesta.

Materialismin mukaan ei ole olemassa mitään aineetonta. Maailma ja sen ilmiöt sekä mielen toiminta ovat selitettävissä mekaniikan avulla. Ovatko mielen sisäiset tapahtumat, kuten viha, suru ja onnellisuus vain välittäjäaineiden härinköintiä tai sähköimpulsseja aivoissa? Mitä mielikuvitus on? Synaptisia yhteyksiä? Jos ihminen systeeminä on lähes täydellinen, miksi se kyseenalaistaisi itsensä? Miksi tutkia tarkemmin ihmisen toimintaa?

        Luulen, että ihmisen heikkoudet, kuten mielenhäiriöt, kiputilat ja sairaudet herättävät kysymyksiä, joihin yritetään etsiä vastauksia eri keinoin. Materialistisesta näkökulmasta ihmistä on aika helppo tutkia; mielenhäiriöt ovat aivoissa tapahtuvia muutoksia joten ne voidaan korjata lääkkeillä, jotka vaikuttavat välittäjäaineisiin ja poistavat siten pahaa oloa. Tässä on kuitenkin huonot puolensa. Ihmisillä on omat, yksilölliset tapansa suhtautua esimerkiksi kriisitilanteisiin. Toisen traumat voi parantaa psykoterapialla, toinen taas saattaa tarvita vain juttuseuraa. Lääkkeet ovat joissakin tapauksissa välttämättömiä, mutta uskon, että potilaan inhimillinen kohtelu voi myös osaltaan tuottaa tuloksia.Materialismi sinänsä on hyvin järkevää ajattelua, mutta se ei voi yksinään antaa täydellistä kuvaa maailmasta. Toisaalta ihmisten käsitykset poikkeavat toisistaan, ja jollekin materialismi voi olla juuri oikea tapa ymmärtää maailmaa.

Dualistinen tarkastelutapa vaikuttaa mielenkiintoiselta tavalta ymmärtää ihmistä. Se, että ihminen koostuu kahdesta substanssista, sekä aineellisesta että aineettomasta, antaa tilaa mielikuvitukselle ja tarjoaa vaihtelua arkeen. Varmasti monet kannattavat dualismia, sillä on hauska ajatella, että omistan sielun, joka elää irrallaan muusta kehosta. Välillä tuntuukin, että kehoni on paikalla, mutta itse olen jossain ihan muualla. Kaikki vaikuttaa epätodelliselta, enkä ole edes varma olemassaolostani. Jalat vain kävelevät kävelemistään, mutta mielessäni olen jo kotona. 

          Ihmisellä on tapana uskoa yliluonnolliseen, kun jostain ei vain yksinkertaisesti voi saada tarkkaa tietoa. Esimerkiksi maailmankaikkeuden synty jakaa mielipiteitä. Toiset uskovat luomiskertomukseen ja toiset alkuräjähdysteoriaan. Uskon, että dualismin kaltainen tarkastelutapa voisi olla lähempänä ensimmäistä vaihtoehtoa. Jumala olisi aineeton ja maailma aineellinen. Jumala toimii koko olemassa olevan mielenä ja maailmankaikkeus kehona. Me olemme yhteydessä Jumalaan sielumme kautta. Dualismilla voidaan myös tarkoittaa maailmankaikkeuden synnyn perustuvan kahden vaikuttavan voiman tasapainoon (esim. Jin ja Jang).

          Dualismilla on varmasti kannattajia, mutta senkään avulla ei voi täysin selittää maailmaa. Ainakaan tieteellisesti. Siihen liitty myös ristiriitaisuuksia, jotka eivät ole selitettävissä (mind-body -ongelma).

Itse en kannata kumpaakaan ainakaan täysin. Materialismi vaikuttaa liian tieteelliseltä tavalta hahmottaa maailmaa ja ihmisiä. Dualismin avulla taas ei pääse kovin pitkälle, jos haluaa järkeen perustuvaa tietoa ympäröivästä maailmasta. Uskon, että ihminen on materiaa, mutta hänellä on myös joitakin henkisiä ominaisuuksia, joita ei voi selittää kemiallisten tapahtumien avulla. Ihmisellä on sielu, mutta elääkseen sielu tarvitsee kehoa. Keho ja sielu tekevät yhteistyötä. Keho toimii eräänlaisena sielun näyttämönä.