Mr. Skeptismo

Skeptisismin lajeja:

Globaali skeptisismi kieltää kaiken tíedon mahdollisuuden

Lokaali skeptisismi kieltää tiedon mahdollisuuden jostakin tietystä asiasta

Akateeminen skeptisismi kieltää tiedon, koska aistit voivat pettää. Olemassa voi olla vain uskomuksia

Pyrrhonistinen skeptisismin mukaan uskomuksista tulee pidättäytyä, koska kaikkiin väitteisiin voidaan löytää vastakkaisia mielipiteitä, jotka voivat olla yhtä todennäköisiä.

Globaali skeptisismi on melko paradoksaalista: Jos mistään ei voida tietää mitään, mistä voidaan tietää, ettei voida tietää mitään? Tuskin tällaisella ajattelulla päästään kovin pitkälle. Yleensäkin kaiken tiedon kieltäminen kuulostaa helpolta vaihtoehdolta kieltäytyä vaikeiden ja monimutkaisten asioiden pohtimisesta. Jos joku kysyy jonkin vaikean kysymyksen, voi siihen vastata, että en minä voi tietää, koska mistään ei voi tietää oikeastaan mitään. Minulla voi olla vain jokin olettamus tästä asiasta, mutta en voi tietää onko se oikein.

Mielestäni tietoa voi olla, mutta on olemassa myös asioita, joista ei yksinkertaisesti voida tietää mitään. Esimerkiksi elämän tarkoitus ja maailmankaikkeuden synty. Aistit ovat yksi keino saada tietoa maailmasta, mutta nekin voivat olla petollisia ja siten johtaa harhaan.

Moniin olettamuksiin voidaan esittää vastaväitteitä, jotka ovat mahdollisesti oikeita.

Liian skeptisesti ajateltaessa tullaan helposti tulokseen, jossa kaikki olisi epävarmaa, eikä mikään olisi selitettävissä tiedon avulla. Itsellenikin tulee tietoa ja uskomuksia erotellessa kovin avuton olo, ja toivoisin vain pääseväni iloisesti vapaana kaikesta tiedosta ja tiedon käsityksestä juoksentelemaan vain johonkin metsään.

Moraali

Moraali on olennainen osa ihmisyyttä. Edellyttääkö se vapaata tahtoa vai onko se kausaalista?
Moraali edellyttää vapaata tahtoa, sillä jokainen voi itse toimia haluamallaan tavalla. Eri asia onkin, ovatko yksilön toimintatavat yleisesti hyväksyttävissä. Joku voi katsoa varastelun ja tappamisen moraalisesti oikeaksi, mutta yhteisössä häntä pidetään rikollisena ja hänen toimiaan tuomittavana.

      Yhteisön vaikutus moraaliin on suuri. Myös kulttuuri muovaa vahvasti moraalia. Esimerkiksi joissain kulttuureissa naisen alistaminen on oikein, kun taas toisessa se on paheksuttavaa. Moraalikäsitys peritään ihmisiltä, jotka osallistuvat kasvatukseen. Ilman sääntöjä ihmisen moraanlintaju ei kehittyisi, eikä hän osaisi toimia oikein. Esimerkkinä tästä voisivat olla susilapset. Susilapset ovat yleensä pienenä luontoon hylättyjä lapsia, jotka ovat ajautuneet osaksi susilaumaa. Lapsi oppii susilaumassa kirjaimellisesti susien tavoille, mm. haukkumaan ja käyttämään kaikkia neljää raajaansa liikkumiseen. Lapsen kehitys häiriintyy, ja esimerkiksi kielen oppiminen on hankalampaa verrattuna normaalin lapsen oppimiseen. Tuskin susilapsella on hajuakaan siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, sillä eiväthän sudet opeta moraalia. Kasvatus ja elinympäristö on siis pääsyy ihmisen moraalintajuun.  Voiko moraalia tutkia tieteellisesti? Eihän moraali ole konkreettinen asia, se on jokin idea. Sitä ei voi laskea. Se näkyy käytännössä teoissa ja säännöissä. Onkohan moraali jossain aivojen tietyssä osassa? Pakkohan sen on jostain pitänyt ilmaantua ihmisille. Se on luultavasti kehittynyt samalla, kun kieli ja yhteisöt ovat alkaneet muodostua.

       Joskus moraali unohtuu, esimerkiksi sodissa. Kaikki opitut säännöt joudutaan kylmäpäisesti hylkäämään kun lähdetään sotaan. Kaikki hyvä unohdetaan, kun tapetaan toisia ihmisiä. Joistakin lapsista jopa koulutetaan taitavia aseenkäyttäjiä jo pienestä pitäen. Useimmat sodat johtuvat uskonnosta, mikä on todella ristiriitaista, sillä monissa uskonnoissa opetetaan oikean ja väärän käsitteet, ja vääräksi lasketaan yleensä tappaminen. Sodassa ei kaihdeta keinoja, jos kyseessä on oman maan tai uskonnon puolustaminen. Vihollinen on vihollinen, eikä hänellä ole kasvoja.

Body and Soul

Materialistisen käsityksen mukaan sekä keho että ajatukset ovat aineellisia. Ei ole olemassa "sielua" tai yliluonnollista.

Dualismin mukaan keho on aineellinen, ja ajatukset aineettomia. Eli tavallaan on olemassa jokin sielu, joka on irrallaan kehosta ja kaikesta aineellisesta.

Materialismin mukaan ei ole olemassa mitään aineetonta. Maailma ja sen ilmiöt sekä mielen toiminta ovat selitettävissä mekaniikan avulla. Ovatko mielen sisäiset tapahtumat, kuten viha, suru ja onnellisuus vain välittäjäaineiden härinköintiä tai sähköimpulsseja aivoissa? Mitä mielikuvitus on? Synaptisia yhteyksiä? Jos ihminen systeeminä on lähes täydellinen, miksi se kyseenalaistaisi itsensä? Miksi tutkia tarkemmin ihmisen toimintaa?

        Luulen, että ihmisen heikkoudet, kuten mielenhäiriöt, kiputilat ja sairaudet herättävät kysymyksiä, joihin yritetään etsiä vastauksia eri keinoin. Materialistisesta näkökulmasta ihmistä on aika helppo tutkia; mielenhäiriöt ovat aivoissa tapahtuvia muutoksia joten ne voidaan korjata lääkkeillä, jotka vaikuttavat välittäjäaineisiin ja poistavat siten pahaa oloa. Tässä on kuitenkin huonot puolensa. Ihmisillä on omat, yksilölliset tapansa suhtautua esimerkiksi kriisitilanteisiin. Toisen traumat voi parantaa psykoterapialla, toinen taas saattaa tarvita vain juttuseuraa. Lääkkeet ovat joissakin tapauksissa välttämättömiä, mutta uskon, että potilaan inhimillinen kohtelu voi myös osaltaan tuottaa tuloksia.Materialismi sinänsä on hyvin järkevää ajattelua, mutta se ei voi yksinään antaa täydellistä kuvaa maailmasta. Toisaalta ihmisten käsitykset poikkeavat toisistaan, ja jollekin materialismi voi olla juuri oikea tapa ymmärtää maailmaa.

Dualistinen tarkastelutapa vaikuttaa mielenkiintoiselta tavalta ymmärtää ihmistä. Se, että ihminen koostuu kahdesta substanssista, sekä aineellisesta että aineettomasta, antaa tilaa mielikuvitukselle ja tarjoaa vaihtelua arkeen. Varmasti monet kannattavat dualismia, sillä on hauska ajatella, että omistan sielun, joka elää irrallaan muusta kehosta. Välillä tuntuukin, että kehoni on paikalla, mutta itse olen jossain ihan muualla. Kaikki vaikuttaa epätodelliselta, enkä ole edes varma olemassaolostani. Jalat vain kävelevät kävelemistään, mutta mielessäni olen jo kotona. 

          Ihmisellä on tapana uskoa yliluonnolliseen, kun jostain ei vain yksinkertaisesti voi saada tarkkaa tietoa. Esimerkiksi maailmankaikkeuden synty jakaa mielipiteitä. Toiset uskovat luomiskertomukseen ja toiset alkuräjähdysteoriaan. Uskon, että dualismin kaltainen tarkastelutapa voisi olla lähempänä ensimmäistä vaihtoehtoa. Jumala olisi aineeton ja maailma aineellinen. Jumala toimii koko olemassa olevan mielenä ja maailmankaikkeus kehona. Me olemme yhteydessä Jumalaan sielumme kautta. Dualismilla voidaan myös tarkoittaa maailmankaikkeuden synnyn perustuvan kahden vaikuttavan voiman tasapainoon (esim. Jin ja Jang).

          Dualismilla on varmasti kannattajia, mutta senkään avulla ei voi täysin selittää maailmaa. Ainakaan tieteellisesti. Siihen liitty myös ristiriitaisuuksia, jotka eivät ole selitettävissä (mind-body -ongelma).

Itse en kannata kumpaakaan ainakaan täysin. Materialismi vaikuttaa liian tieteelliseltä tavalta hahmottaa maailmaa ja ihmisiä. Dualismin avulla taas ei pääse kovin pitkälle, jos haluaa järkeen perustuvaa tietoa ympäröivästä maailmasta. Uskon, että ihminen on materiaa, mutta hänellä on myös joitakin henkisiä ominaisuuksia, joita ei voi selittää kemiallisten tapahtumien avulla. Ihmisellä on sielu, mutta elääkseen sielu tarvitsee kehoa. Keho ja sielu tekevät yhteistyötä. Keho toimii eräänlaisena sielun näyttämönä.

     

 

True colours

"Kaikista väreistä eniten maailmassa on mustaa.. Ja valkosta ja ruskeeta. Eiku, läpinäkyvää on eniten, koska ilma on läpinäkyvää."

Tämä yksinkertainen, mutta melko filosofinen ajattelu on peräisin noin tarhaikäiseltä tytöltä, jonka kuulin iloisesti juttelevan bussissa äitinsä kanssa. Pikkutytön mietteistä heräsi ajatus: Olisivatpa asiat näin yksinkertaisesti ajateltavissa.

       Olemassa on kolme pääväriä: punainen, keltainen ja sininen. Loput värit ovat vain edellämainittujen erilaisia yhdistelmiä, joten musta, ruskea tai valkoinen yksinään ei voi olla eniten esiintyvä väri. Ja eihän läpinäkyvää voi laskea väriksi. Vai voiko sittenkin? Sittenhän läpinäkyvää olisi hurjia määriä. Aloin miettiä, että entä jos tosiaan on olemassa läpinäkyvää? Huomasin, että aloin katsoa ulkona olevia maisemia uudella tavalla. Puut ovat vihreitä ja lumi valkoista, mutta onko niiden edessä jotakin muuta väriä?

        Lapsi ajattelee asiat hyvin naiivisti; asiat havaitaan niin kuin ne todellisuudessa ovat, eikä niillä ole välttämättä mitään toista merkitystä. Jos joku itkee, hän on surullinen. Jos joku nauraa, hän on iloinen. Jos jotain asiaa ei näe, se on näkymätön. Jos ihminen ei ole koskaan surullinen ja nauraa koko ajan, miksi se pitäisi viedä lääkäriin? Sehän on iloinen. Naiivi ajattelu on todella piristävää ja hauskaa vaihtelua arjen ajatteluun. Ei tarvitsisi aina pohtia, miksi maailma toimii niin kuin toimii. Ei tarvitsisi analysoida omia ja muiden tekemisiä. Voisi vain olla. Väri on väri sellaisenaan, eikä mikään kappaleen kyky heijastaa valoa. Musta on musta ja valkoinen on valkoinen. Ja läpinäkyvä on tietysti läpinäkyvä koska siitä näkyy läpi.

         Jossain vaiheessa lapsen on irtauduttava naiivista ajattelusta, ja alettava ymmärtää maailmaa toisella tavalla. Kaikki ei olekaan niin yksinkertaista. Ehkä ilma koostuu alkuaineista, ja ehkä kaveri näyttää iloiselta mutta voi pahoin. Naapurin poika saattaa kiusata muita, koska hänellä itsellään ei mene hyvin. Maailma tuskin toimisikaan pelkällä naiivilla ajattelulla, sillä monia kiinnostaa, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Ihminen on luonnostaan utelias, ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja sen vallitsevista lainalaisuuksista. Erityisesti lapsilla on tapana tutkia ympäristöä ja ihmisiä hyvin tarkasti, mutta eiväthän he vielä pysty muodostamaan kokonaiskuvaa maailmasta. Heidän näkemyksensä perustuvat havaintoihin. Myöhemmin ihmisen kehittyessä havaintoja osataan tulkita ja niihin osataan suhtutua kriittisesti.

          Naiivia ihmistä pidetään helposti typeränä ja tietämättömänä. Eihän se voi ymmärtää. Mutta entä jos ajoittain naiivisti ajattelemalla voisi saada uusia näkökulmia ja vähän lisää ymmärrystä maailmaan? Eivätkös juuri lapset ole kaikista vastaanottavaisempia?

Lintu lentää, koska sillä on siivet. Kala lentää, jos se on lentokala.